Jäsentiedote 2021

10.05.2021

JEREMIAS JEREMIAANPOIKA TUOMISTON

SUKUSEURA

 

Koronavuoden tervehdys sukuseuran hallitukselta

 

Vuosi on kulunut edellisestä jäsenkirjeestä eikä tilanne ole olennaisesti muuttunut. Viime vuonna jouduimme valitettavasti perumaan suunnitellun kesäretken. Tänä vuonna olisi vuorossa sukukokous ja sukujuhla, mutta koska koronarajoitukset jatkuvat, vaikka tartunnat ovat ainakin toistaiseksi vähän vähentyneet, on tällaisen suuren tapahtuman järjestäminen tällä hetkellä aika mahdotonta. Siksi olemme päättäneet siirtää kokousta ja juhlaa vuodella. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että nykyinen hallitus joutuu jatkamaan "toimitusministeriönä” vuoden 2022 kesään.

 

Viime vuonna hallitus pystyi kokoontumaan vain kerran; muutoin olemme pitäneet yhteyttä sähköpostitse. Toivotaan, että loppuvuodesta voimme jo kokoontua normaalisti ja aloittaa koronan jälkeisen ajan suunnittelun.

 

Uudet jäsenet ovat edelleen tervetulleita. Välitättehän tietoa sukuseurasta niille sukulaisille, jotka eivät vielä ole jäseniä tai eivät edes tiedä sukuseuran olemassa olosta. Sukuseuraan on helppo liittyä vaikkapa nettisivujen kautta. Internet-sivujen osoite on www.jj-tuomistonsukuseura.fi ja facebookista löytyy Jeremias-Jeremiaanpoika-Tuomiston-sukuseura. Nettisivuilla on myös kuvia edellisestä sukujuhlasta Laukon kartanossa. Sivuilla voi keskustella ja kirjoitella suvun kuulumisia. Tämän jäsenkirjeen laitamme myös näille sivuille ja sitä saa kopioida sekä lähettää edelleen.

 

Sukukirjan valmistelu jatkuu, vaikkakin säästöliekillä, sillä toimituskuntakaan ei ole kokoontunut koronavuoden aikana. Toivomme edelleen tietoja eri sukuhaarojen historiasta. Myös valokuvat ja muistot ovat erittäin tervetulleita. Jorma Tuomisto on  kiinnostunut mm. suvun jäsenten sisällissodan aikaisista vaiheista.

 

Koska sukukokous siirtyy vuodella, pidetään jäsenmaksu ennallaan: 15 € perheiltä ja 10 € yksittäisiltä jäseniltä. Maksun voi suorittaa sukuseuran tilille (Jeremias Jeremiaanpoika Tuomisto, FI11 5660 7150 0019 10). Jäsenmaksun eräpäivä on 30.6.2021. Laitattehan viestikenttään ketä/keitä henkilöitä maksu koskee. Sukuviirejä on edelleen myynnissä 30 € kappale, samoin T-paitoja 10 € kappale.

 

Muutokset jäsentiedoissa toivotaan ilmoitettavan sihteeri Päivi Saariolle joko sähköpostilla

paivimsaario at gmail.com tai puhelimitse 040 5862854.

Takaisin